maanantai 28. heinäkuuta 2014

Eilen poltin viimeisen savukkeen kello 2209. Yö oli melko levoton unien suhteen. Näin unta Marlboro miehestä joka tuupertui eteeni pyytäen jättämään jämät viimeisestä savukkeestani. Tylysti imin mentholin makuisen sätkäni filtteriin asti.  Tunsin jo tänä aamuna kello 0421 kuinka paljon helpompi on hengittää ja hajuaistini on palautumassa ennalleen. Tarkka nenäni heräsi aamulla tuohon aikaan hieman epämiellyttävään tuoksuun joka ei tullut oman peittoni alta. Noustessani ylös punaisilta silkkilakanoilta ja etsiessäni ulospääsyä sängyn toiseen päätyyn prinsessamaista hyttysharson seata, totesin että näiden yhdistelmä ei ole niin toimiva kuin Emmanuelle saa sen näyttämään Ranskalaisessa toiminta elokuvissaan. Saatuani jalat lattialle hajun lähde löytyi varpatteni välistä. Se oli lämmintä ja pehmeää. Syyllinen istui oven suussa hiljaa, suupielet nykien ja katsoen minua vuotavilla silmillään. Toivotin hyvät huomenet chihuahuallemme. Aamutoimien jälkeen suuntana oli työmaa. Tupakoimattomaan päivään varustauduin mynthoneilla, buranalla ja vanhentuneilla hiilitableteilla. Työtoverini kyselivät miltä tuntuu kun ei polta?? Luultavasti sulla on kovat nikat?? Nostin peukalon ja totesin no shit sherlock. Haluatteko v...u oikeasti tietää miltä tuntuu kun polttaa noin kaksi askia päivässä ja nyt sitten olen ilman. Avautumisen jälkeen sain viettää taukoni yksin. Kun popsii 3 askia päivän aikana sokerittomia mynthoneita korvikkeeksi niin hiilitableteista on iso apu. Yllättävän hyvä päivä maanantaiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti