tiistai 21. kesäkuuta 2016

Spinalonga

Olen voinut huonosti viimeiset pari päivää. 30 tuntia tuli maattua putkeen sängyssä ja välillä piti hypätä vessaan. Pari pakettia imodiumia ja pullo rakia mennyt kivun ja taudin lievitykseen. Raki laulatti myös paljon. Olen syönyt jo kaksi banaania. Pierutkaan eivät kuulosta niin märiltä enää. Muut ovat sairaslomapäivieni aikana oleskelleet rannalla ja käyneet uimassa. Vuokrasivat polkuveneen ja hävisivät kauas horisonttiin. Meri oli tyyni ja lämpöä on ollut 36 astetta. Sunnuntaina oli 38 astetta. Päivällä yritin olla piilossa peiton alla siivoojaa, mutta lopulta hän löysi minut alastomana. Siivooja ei suostunut vaihtamaan rantapyyhkeitämme tänään. Hän sanoi että respan kautta onnistuu vaihto. En kysynyt syytä, mutta toimisin itse varmaan samoin. Huoneistoon kuuluu 4 rantapyyhettä. Laskin pyyhkeet. Meillä niitä on 13 kappaletta. Tutustuin myös hotellin turvallisuusohjeisiin. Terrorihyökkäyksen uhatessa ole rauhallinen ja pakene. Uhasta ilmoitetaan etukäteen. Olo alkaa pikkuhiljaa helpottaa ehkä. Tänään katselin maalarisedän työnjälkeä. Hän maalasi lipputangot. Liput vedettiin puolitankoon siksi aikaa kun maalasi tangon yläosat pitkällä jatkovarrella. Ohikulkijat ottivat hotellimme kohdalla hatut pois päästä osoittaakseen kunniaa. Kun yläosat oli maalattu liput vedettiin saman tien ylös. Narut liimaantuivat mukavasti märkään maaliin. Alaosia maalatessa maalipönttö kupsahti kumolleen maahan. Ei tuottanut ongelmaa. Maalari levitti maalin maahan niin että siihen syntyi uusi parkkiruutu. Erikoiseen paikkaan kylläkin. Muut lähtivät Spinalongan retkelle. Minä jäin Eevin kanssa hotelliin. Yllätysyllätys Eevikin alkoi voida huonosti eilen illalla. Kävin taas Titon marketista hakemassa evästä ja tertun banaaneja. Tito haluaa antaa hyville asiakkailleen pienen lahjan kun ostokset tekevät yli 15 euroa. Lahja on kaksi tomaattia. Niitä on kertynyt melkoinen määrä kahden viikon aikana. Nyt odottelemme kohta palaavia retkiläisiä. Ajattelin jättää siivoojalle sandaalini muistoksi, tuliaisiksi öljyä, ei mitään tyttövettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti