torstai 16. kesäkuuta 2016

Makrigialos päivä 8



Aamupalalla suklaatassuja. Tänään on meidän hotellissa ja monessa muussa hotellissa lomalaisten vaihtopäivä. Aamulla bussit tukkivat kapeat kadut. Kylä hiljenee päiväksi. Hotellissa kova siivouspäivä. Rannalla todella hiljaista. Rannalla vaimo, baarinpitäjä, kuorallinen Tanskalaisia yksinhuoltaja äitejä lastensa kanssa ja yksi Saksalainen luontokuvaaja videokameransa kanssa. Saksalainen kuvaa pikku kaloja, kiviä, rantahiekkaa ja naisten takapuolia. Kaupoissa oli myös hiljaista. Yksi Brittiläinen vanhempi leidi oli ostamassa yhden pintin olutta ja malluaskin. Kaupan nuori kassapoika sanoi naiselle, hello cougar do you remember me? We had wild night. Nainen painoi mustat lasinsa syvemmälle päähän ja ei kuulema ymmärtänyt sanaakaan puheesta. Jätin heidät kahden selvittämään viime yön tapahtumia. Kävin muutaman kerran päivän aikana voitelemassa  vaimon ja Tanskalaisten yksinhuoltajien selät aurinkorasvalla meren rannassa. Luontokuvaaja oli myös ilmoittautunut vapaaehtoiseksi rasvaajaksi mutta minä lapsirakas lupsakka nallekarhu pehmeine muotoineni annoin turvallisemman kuvan itsestäni kuin tangat ja räpylät jalassa hiihtävä salakuvaaja. Iltapäivällä taas oli Makrigialoksen hotellit täyttyneet uusista lomalaisista. Siivooja kävi vasta klo 1707. Pyyteli anteeksi ettei ollut ehtinyt aijemmin, oli ollut raskas ja kiire päivä. Leipomosta haimme mahtavan makuista ja tosi rasvaista baklavaa. Syömässä kävimme kastro tavernassa. Siellä henkilökunta osasi yllättävän paljon Suomen kieltä. Kertoivat myös että Suomalaisia ei ole paljon näkynyt muutamaan vuoteen tällä puolen saarta. Vasta tänä vuonna enemmän. Kävimme pimeän turvin meressä iltauinnilla. Sama luontokuvaaja hiihti pitkin rantaa näkemättä eteensä. Huomenna menemme katsomaan matkajärjestäjän opasta. Häntä voi katsella tunnin ajan aamu puoli kymmenestä eteenpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti